Janne Paananen
FM, työnohjaaja (STOry), draamakasvattaja
janne.paananen@morssarinsydan.fi
050 577 0189
Olen Janne Antero.
Työnohjaaja. Aviomies. Kahden lapsen isä.
Järjestötyön, viestinnän ja päihdetyön asiantuntija. Hankemaailman asiantuntija. Kokenut esihenkilö.
Uskon kehittyviin yksilöihin ja työyhteisöihin. Uskon
rakenteisiin ja jatkuvaan reflektioon. Työnohjaus on oman ja työyhteisön
työtapojen, työroolien sekä työhön liittyvien tunteiden yhdessä tutkimista ja
näkyväksi tekemistä. Siten on mahdollista kehittyä niin yksilönä kuin yhteisönäkin sekä lisätä työhyvinvointia.
Työnohjaajana pyrin arvostavaan kuuntelemiseen, dialogiin ja erilaisten näkökulmien etsimiseen. Olen kouluttautunut toiminnallisten ja draamallisten menetelmien käyttöön.
Työnohjaajana en tule ratkaisemaan ongelmia, mutta autan
pohtimaan niitä uusista näkökulmista ja uusilla tavoilla. Siten ne ratkaisutkin voivat tulla vastaan.
Työnohjaan esihenkilöitä, yksilöitä, työpareja ja työyhteisöjä.
Työskentelen Jyväskylässä, mutta etäyhteyksin tai matkakuluista sopien voin työnohjata muuallekin Suomeen.